Valtuustialoite – Selvitys työttömille työnhakijoille kohdennetuista alennuksista kaupunkikonsernin palveluissa

Lahtelaisten työttömien työnhakijoiden määrä on vakiintunut noin kymmeneen tuhanteen henkilöön. Heinäkuussa 2025 työttömiä työnhakijoita kaupungissa oli 9 631, kesäkuussa 2026 10 218 ja heinäkuussa 2026 10 430 henkeä (työllisyyskatsaus 7/2026, elinvoimakeskus). Heinäkuussa 2026 lahtelaisista työllisistä oli työttöminä 18,2% (tilastot, Lahden kaupunki).

Tilastokeskuksen arvion mukaan työttömien käytettävissä oleva rahatulo kotitaloutta kohden vuonna 2024 oli mediaanina 15 806 euroa vuodessa, eli noin 1 317,16 euroa per kuukausi. Vastaava rahatulon mediaani oli opiskelijoilla 15 092 euroa, eläkeläisillä 28 180 euroa ja palkansaajilla 51 595 euroa vuodessa. Työttömän työnhakija käytettävissä oleva rahatulo on siis noin 30,6% palkansaajan vastaava mediaanitulosta. Vuoden 2024 jälkeen sosiaaliturvaan on tehty useita heikennyksiä.

Kaupunki kannustaa työttömiä lahtelaisia käyttämään järjestämiään palveluita tarjoamalla useiden eri palveluiden asiakasmaksuista alennuksia työttömyyden perusteella. Alennuksilla pyritään madaltamaan näiden palveluiden käyttämistä ja tukemaan työnhakijoiden hyvinvointia sekä työnhakuvalmiuksia. Työttömille lahtelaisille suunnatut alennukset paitsi tukevat yksilöiden taloustilannetta ja taloudenhallintaa, myös parhaassa tapauksessa vahvistavat yleistä hyvinvointia sekä työnhakua.

Valtuutetuille suotua aloiteoikeutta käyttäen valtuustoryhmä esittää, että:

1. kaupunki selvittää, millaisia alennuksia kaupunkikonserni tarjoaa työttömille työnhakijoille eri palveluissaan,

2. kaupunki arvioi, ovatko nyt tarjottavat alennukset määrältään, ehdoiltaan ja palveluvalikoimaan riittäviä hyvinvoinnin, työkyvyn ja työnhakuvalmiuksien tukemiseksi ja

3. kaupunki esittää vuoden 2027 palvelualueiden käyttösuunnitelmien hyväksymisen yhteydessä tarvittavat selvitykseen ja arviointiin perustuvat toimenpiteet työttömien saamien alennusten määrän, ehtojen ja kattavuuden parantamiseksi.