Arkisto
LAHDEN DEMARIEN KUNTAPOLIITTINEN TAVOITEOHJELMA 2018–2027
LAHDEN DEMARIEN VAALIOHJELMA 2013–2016 / TOIMENPIDEOHJELMA LAHDEN KAUPUNGIN PARANTAMISEKSI
Historiaa
Lahden Työväenyhdistys perustettiin virallisesti 12.8.1900 pidetyssä perustavassa kokouksessa, jossa valittiin yhdistykselle ensimmäinen johtokunta ja esimies. Säännöissä yhdistyksen tehtäväksi määriteltiin toimia Lahden työväestön yhdyssiteenä ja edistää työväestön henkistä ja aineellista kehitystä. Ensimmäiset toimitilat sijaitsivat Aleksanterinkatu kolmessa, Lahden työväenkauppaosakeyhtiön talossa. Samana vuonna syksyllä käynnistyi sivistys- ja huvitoiminta. Yhdistys piti lukusalia, jonka yhteydessä toimi niin näytelmäseura kuin puhuja- ja keskusteluseurakin. Huvitoimintaan kuului erilaisia iltamia aina ohjelma- ja perheiltamista tanssi-iltamiin.
Lahden Työväenyhdistyksen naisosasto perustettiin 11.11.1900 ja vuonna 1901 syntyivät myös yhdistyksen ensimmäiset ammattiosastot räätäleille ja kirvesmiehille. Vuosina 1905–1906 perustettiin 16 uutta ammattiosastoa, mm. leipurien, maalareitten, satulaseppien ja apurien ammattiosastot. Nuorisotoiminta sai Lahdessa alkunsa 1907 Työväenyhdistyksen alaisena osastona. Vuotta myöhemmin se perustettiin uudestaan Sos.-dem. Nuorisoliiton alaiseksi.
Lahden kunnallisjärjestö syntyi 20.5.1907 Hollolan ja Lahden yhteisen kunnallisjärjestön teiden erotessa. Lahdessa ei tällöin vielä katsottu edustajistoa tarpeelliseksi, vaan päätökset teki kunnallistoimikunta ja kunnallisjärjestön yleinen kokous.
Vappuna 1919 toimintansa aloitti Lahden Sos.-dem. Kunnallisjärjestö, joka korvasi entisen Lahden Kunnallisjärjestön. Huhtikuussa 1921 Työväenyhdistyksen toimintaa jatkoi Lahden Sos.-dem. Työväenyhdistys Suomen sosialidemokraattisen puolueen osastona, jonka tarkoituksena oli edistää työväen sivistyksellistä, taloudellista ja valtiollista kehitystä. Sama yhdistys toimii tänäkin päivänä Lahden Demareiden suurimpana paikallisosastona.
Lähde:
Olavi Anttila: 75 vuotta sosialidemokratiaa Lahdessa