
Hyvinvoinnin ja kasvun Lahti 2030
Puolueiden välisissä neuvotteluissa saavutettiin torstaina 15.5. sopu valtuustosopimuksesta vuosille 2025-2029. Sopimus sisältää lukuisia meille demareille tärkeitä poliittisia tavoitteita.
Valtuustosopimukseen voi perehtyä kaupungin verkkosivuilla: https://www.lahti.fi/…/puolueet-solmivat…/
”Sopu ei syntynyt helpolla, mutta kuitenkin eteenpäin katsovassa ja rakentavassa hengessä. Lopulta sopimuksen allekirjoittivat lisäksemme kokoomus, vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit, keskusta ja vihreät. Vaikka onkin harmillista, ettei kaikkia puolueita saatu mukaan, niin 50 valtuutettua 59 on hurjan suuri enemmistö”, toteaa neuvotteluita johtanut Kimi Uosukainen.
”Uskomme, että valtuustosopimus ja luottamuspaikkajako antavat erinomaiset lähtökohdat tulevalle valtuustokaudelle ja kaupungin kehittämiselle”, vahvistaa valtuustosopimustyöryhmää vetänyt Pekka Komu.

Jaa tämä artikkeli