skip to content

MARJU MARKKANEN

Posted by Heikki Moilanen on 08.10.2018
Ehdokkaat >>

MARJU MARKKANEN
kasvatustieteen tohtori, rehtori

 HÄMEESTÄ UUSI VAHVA TEKIJÄ EDUSKUNTAAN

Toisen ihmisen arvostaminen ja kuunteleminen sekä sinnikäs työnteko ovat niitä arvoja, jotka lapsuudenkodistani ovat seuranneet minua aikuisikään.

Olen 45-vuotias lahtelainen kasvatustieteen tohtori. Minulla on monipuolinen työkokemus opetus- ja kasvatusalalta. Olen työskennellyt montessoriohjaajana varhaiskasvatuksessa, luokanopettajana ja englannin kielen opettajana peruskoulussa, opettajankouluttajana normaalikoulussa sekä erilaisissa kasvatusalan asiantuntija- ja johtotehtävissä. Olen myös toiminut opetusalan yrittäjänä. Tällä hetkellä työskentelen Lahdessa Harjun peruskoulun rehtorina.

Perheeseeni kuuluvat aviomies ja kolme lasta. Iida ja Toivo ovat lukiolaisia ja Saara on peruskoulun kakkosluokalla. Vanhempani asuvat lähellä meitä ja ovat tiiviisti mukana elämässämme. Minulla on kaksi paimenkoiraa, joiden kanssa nautin luonnosta pitkillä metsälenkeillä.

Työni ohella toimin useissa luottamustehtävissä. Olen Lahden kaupunginvaltuutettu, Lahden liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja sekä Lahden kaupungin osallisuuden ja hyvinvoinnin jaoston jäsen. Lisäksi kuulun Koulutuskeskus Salpauksen kuntayhtymän hallitukseen.

Olen vahvasti mukana vaikuttamassa lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin Lahdessa. Tavoitteenani on mahdollistaa lapsille terve kasvu- ja oppimisympäristö. Minusta on tärkeää tarjota jokaiselle lapselle mahdollisuus mielekkääseen harrastustoimintaan. Harrastusten kautta lapset voivat omaksua sellaisia tietoja ja taitoja, joilla pärjää sekä työelämässä että vapaa-ajalla.

Haluan edistää matalan kynnyksen varhaisia tukitoimia, jotta perheet jaksavat arjessa ja voivat hyvin. Kannan huolta nuorten tulevaisuudesta. On tärkeää, että jokainen nuori löytää mieleisensä opiskelu- ja työpaikan sekä uskoo vahvasti tulevaisuuteen. Teen joka päivä työtä sen eteen, että ihmiset voisivat elää yhdenvertaisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa asioita tehdään yhdessä ja heikommista pidetään huolta.

Olen luonteeltani helposti innostuva, avoin ja asioihin perehtyvä tiimityöntekijä. Uskon vahvasti yhteistyön voimaan. Kun on tahtoa ja taitoa, hyviä asioita saadaan tapahtumaan. Minulla on osaamista, kokemusta ja sydäntä viedä tärkeitä asioita eteenpäin valtakunnallisella tasolla. Haluan toimia sekä Hämeen että koko Suomen hyväksi.

Kehitykseen tarvitaan koulutusta!

 

http://marjumarkkanen.fi
https://www.facebook.com/marjuemarkkanen/

Last changed: 08.10.2018 at 13:46

Back to Overview

Comments

No comment found

Add Comment

Facebook Twitter Liity jäseneksi


 
Hämeenkatu 7, 15110 Lahti | puh. 050 599 7837 | toimisto[at]lahdendemarit.fi