skip to content

88 Seppo Virtanen liikuntaneuvos

SEPPO VIRTANEN
LIIKUNTANEUVOS
Järjen ääni

Asun Nastolassa, joka tätä nykyä on siis Lahden kaupunginosa. Ennen eläkkeelle siirtymistäni työskentelin 27 vuotta Liikuntakeskus Pajulahden varatoimitusjohtajana.
Urheilu ja liikunta ovatkin aina olleet tärkeä osa elämääni ja esimerkiksi urheiluseuratoiminnassa olen ollut mukana koko aikuisikäni.
Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja halunnut uurastaa yhteisen hyvän eteen.
Akkujeni lataus tapahtuu harrastamalla ympäri vuoden monipuolisesti liikuntaa.

Tunteet ja asenteet ovat erottamaton ja tärkeä osa ihmisluonnetta. Yhteisten asioiden hoidossa tarvitaan kuitenkin myös osaamista,
kokemusta ja rohkeutta tehdä kokonaisuuden kannalta oikeita päätöksiä. Kaupungin talous pitää olla tasapainossa tai muuten hyvätkin
hankkeet jäävät toteutumatta. Nastolaa pitää kehittää tasapuolisesti muun kaupungin kanssa. Oikeudenmukaisuudesta tai tasa-arvosta
ei voida tinkiä - vanhuksia ei saa pitää pelinappuloina ja koulujen sekä päiväkotien toimintamahdollisuudet pitää turvata.
On äärettömän lyhytnäköistä kuristaa tulevaisuuttamme heikentämällä lasten ja nuorten edellytyksiä hyvään kasvuun.

YHTEYSTIEDOT:
svirtanen@phnet.fi
0440224693

 
 
Takaisin

Facebook Twitter Liity jäseneksi


 
Hämeenkatu 7, 15110 Lahti | puh. 050 599 7837 | toimisto[at]lahdendemarit.fi